maanantai 10. marraskuuta 2008

Omituisten otusten kerho

Pirena haastoi kertomaan viisi omituisuuttani. Hmjaa.

1. Tiskikoneen täyttäminen on taiteenlaji, jonka vain minä osaan tehdä oikein. Lisäksi pesen kaikki astiat tiskikoneessa, paitsi valurautapannun, jota en edes koskaan käytä.

2. Muumimukikokoelmani on täydellinen.

3. Minun täytyy saada nukahtaa oikealle kyljelleni yöunille- olen kuin koira, joka tekee samat kuviot ennen maate asettumistaan joka ilta.

4. Syön toisten mielestä omituisia ruoka-aineyhdistelmiä. Esimerkiksi lämpimät pinaattiletut ja kylmä sinappisilli maistuvat oikein hyviltä yhdessä (kokeilkaa vaikka!).

5. Minulla ei ole huonekasveja enkä kaipaa niitä.

Tällä kertaa en haastele ketään, mutta mukaan saa ottaa, jos siltä tuntuu!

---

Monta iltaa on mennyt sohvalla torkkumiseen. Esikoisen villatakin (ohje) vetoketjun asennusta (ohje) varten etsin tänään kahta eri väriä ompelulankaa ja ompeluneulani. Aloitin kuopuksellekin vähän vastaavanlaista takkia, johon nappasin uusimman Novitalehden ohjeesta silmukkamääriä. Minulla on jonkun verran Novita Merino-Woolia jemmassa, ja siniset kerät menevät nyt tuohon projektiin.

2 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Samoin, oikealla kyljellä ehdottomasti. Vaikka sitten joskus keskellä yötä herään siihen, että Piki tulee kehräämään ja kurraamaan ja vaatii, että käännyn selälleni, jotta hän pääseen rinnan päälle nukkumaan.

Kirsi kirjoitti...

Onkohan tämä joku neulojan ominaisuus siis tämä kyljellään nukkuminen. Mie nukun kylläkin vasemmalle aina. Huonekasvejakaan minulla ei ole. Oma omituisuuslistani kasvaa sitä mukaan kun käyn näitä juttuja lukemassa.