sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kaikelle on aikansa

Tämä blogi on nyt tullut tiensä päähän. Neuleharrastus säilyy, mutta raportointi aikaansaannoksista loppuu täällä. Opiskeluni vie oman osansa ajasta, samoin jääkiekkopuuhat vievät aina vain enemmän aikaani. Osa neuleistanikin on syntynyt katsomossa istuskellessa, kun odotan poikaa pois treeneistä. Peleissä en pysty neulomaan enää...

En myöskään ole enää aikoihin seurannut neuleblogeja, vaan seuraan muiden neulojien tekemisiä Ravelryn kautta, ja sinne myös raportoin omat tekeleeni. Tällä hetkellä on kesken lapsen villatakki ohuesta sukkalangasta. Olin kesällä kokonaan neulomatta pari kuukautta, ehkä kauemminkin, sillä aikaa ja innostusta harrastuksiin on käytössä rajallinen määrä.

Ei tässä tämän kummempia. Kiitos lukijoille ja kommentteja jättäneille!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Pakkasen puolella ja muita neuleita

Pitkästä aikaa täällä. Kevät kului opiskellessa ankarasti ja muutama muukin kiire mahtui sekaan. Koska pää oli melko tyhjä suurimman osan aikaa, neuleellinen elämä jäi vähemmälle huomiolle ja samat sukat pyörivät projektipussissa pari kuukautta. Tenttimateriaaleja sen sijaan oli pakko lukea myös pelireissuilla, sillä nehän olivat vain tarpeellista palautumista opiskelukiireistä. Mutta asiaan, esittelen keväiset aikaansaannokseni.

Pakkasen puolella

Malli: Daybreak, Stephen Westin suunnittelema puoliympyrän mallinen huivi

Lanka ja menekki: pinkkivioletti ja sateenkaaren värinen Noro Kureyon Sock, 212 g (alun kolmatta kerää)

Puikot: 4,0 mm

Koko: suuuuuuri

Kenelle: minulle

Muuta: Hauska projekti, mutta lopputulos liian raidallinen. Luulen tekeväni näitä lisääkin, malli on hieno. Teen, kunhan jaksan. Vaikein vaihe oli muotoon höyryttäminen. Olen laiskistunut enkä viitsi pingottaa huiveja.

Paha äiti teki sukat ihan vain itselleen

Malli: oma, 60 s varresta alas

Lanka ja menekki: Knit Picks Imagination, sis. 25 % alpakkaa, "Evil Stepmother" 66 g

Puikot: 2,5 mm ML 2-in-1

Koko: 40

Kenelle: minulle

Muuta: Nämä sukat pyörivät reissuilla mukana pari kuukautta. Mutta aika kivat jalassa. Toivottavasti sukissa tarkenee nukkua ensi talvena.

Punaista ja kiiltävää... villalankaa!

Malli: Manolo (Yarnissima)

Lanka ja menekki: WM Twin 101 g, väri Ruby Thursday

Puikot: 2,25 mm ML 2-in-1

Koko: ohjeen S, siro 37

Kenelle: ystävän tyttärelle

Muuta: En oikeastaan pidä Yarnissiman malleista, ja nämä joustavat erityisen huonosti. Oma jalkani ei näihin mahdu, mutta toivottavasti näiden täytteeksi tarkoitetut jalat mahtuvat. Magiclooppauksesta on tullut olennainen osa sukankudontaani, enkä enää koskaan palaa perinnemenetelmiin.

Tiskirätti ja ylpeä siitä!

Malli: Chinese waves

Lanka ja menekki: Sugar'n'cream 58 g, Jewel tones

Puikot: 4,0 mm

Koko: pesemättä suurehko

Kenelle: tiskialtaan reunalle

Muuta: Hauska välipala sukkien lomaan.

---

Opinnot veivät työharjoitteluun, joka alkaa nyt olla puolivälissä. Olen viihtynyt paikassani mainiosti, mutta harrastukset kärsivät muusta elämästä. Jääkiekkoa käyn katsomassa aina, kun saan siihen tilaisuuden. Äitienpäivänä tämä äiti teki mitä halusi, ja hyppäsi teinin kiekkobussiin yleisöksi. Hienosti meni sekin reissu!

Puikoilla ei ole juuri nyt mitään, mutta ehtiihän tuota. Viikonloppuna kelitkin kai viilenevät. Hauskaa kesää kaikille!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kolmas nainen ja muita saavutuksia

Kun on muutakin tekemistä kuin kotityöt, lasten kuskaamiset ja neulominen, neuleita jää kesken määräämättömäksi ajaksi. Muutamia esimerkkejä aiheesta alempana.

Kävimme hiihtolomalla Pohjolan valkeassa kaupungissa (Oulu), jonne jätin alunperin kuopukselle neulomani villatakin. Kävi vain niin, että takista tuli liian pieni kuopukselle, joten sen peri kuopusta 2 vuotta nuorempi kummityttäreni. Hänen äitinsä sai tehtäväksi ommella siihen vetoketjun jollakin hyväksi katsomallaan menetelmällä. Unohdin ottaa kuvat, langan menekki oli noin 2 kerää taivaansinistä veikkaa puikoilla 3,5 mm ja vähän luonnonvalkoista somisteeksi. Malli oli Neulekirjan Purtti (ravlink).

Tässä on kauluri, joka oli noin vuoden käsityökorissa, koska Joku ei jaksanut painaista sitä silitysraudalla.

Living next door to Alina

Malli: The guy next door cowl (ravlink)

Lanka ja menekki: Tummanpunainen Teetee Primavera, 50 g

Puikot: 4,0 mm ML

Koko: sopi kaulaan

Kenelle: jää nähtäväksi

Muuta: Projektin muut tiedot ovat pyyhkiytyneet muististani täysin. Hauska mallineule.

Hokki vai RoKi Mestikseen?

Malli: sukat omasta päästä, 56 s

Lanka ja menekki: kiekkojoukkueen värisiä Maijan jämiä 74 g

Puikot: 2,5 mm ML 2-in-1

Koko: 35

Kenelle: kuopukselle

Muuta: No, tulipahan tehtyä ja varmaan kuopuksella tulee pidettyäkin.

tahdon löytää tähden sellaisen
jolta saisin naisen kolmannen


Malli: Alina shawl (Merja Korhonen) (ravlink)

Lanka ja menekki: tummanharmaa Navia Uno, n. 100 g

Puikot: 4,5 mm

Koko: 205 cm * 70 cm

Kenelle: jää nähtäväksi, pidänkö itse

Täällä haisee lampaalta?

Muuta: Lanka oli aika jäykkää ja halkeilikin, mutta lopputulos on aika kiva. Aloitin 40 s:lla ja pitsiä on reunassa 21 toistoa ja 5 mallikertaa. Rapuvirkkaus sopi tähän kuin nenä päähän. Hieno malli, upea suunnittelija.


Minä en vielä tiedä, mistä seuraava tämän blogin juttu kertoo. Ehkä kevään merkeistä, ehkä jälleen sukista tai neljännestä Alinasta. Katsotaan, mitä puikoille päätyy.

torstai 3. helmikuuta 2011

Värillä on väliä...

Se väri on sininen tällä kertaa. Pelagia ja minä teimme vaihtokauppoja, johon kuului minun osaltani sukkien neulominen, tällä kertaa hänen pojalleen. Molemmat teinit pelaavat jääkiekkoa, mutta joukkueiden värit ovat samat: sininen ja keltainen.

Luistimia ei vahingoitettu kuvauksen aikana

Malli: oma, 56 s

Lanka ja menekki: Gjestal Maija, yht. 92 g

Puikot: 2,75 mm ML 2-in-1

Koko: noin 41

Kenelle: Pelagian pelipojalle

Muuta: Maija on sitten kivaa neulottavaa! Tykkään kovasti. Lisäksi se näyttää kestävän käyttöäkin aika hyvin, sillä teinin raitamaijasukat ovat pysyneet hyvännäköisinä kovasta käytöstä huolimatta. Raidoituksesta ei tullut aivan mieleinen, ja seuraavalla kerralla raidoitan eri tavalla. Maijaan saisi tulla väriksi räväkkä kylmä keltainen, tämä keltainan on vähän vaisu. Miinuspuolena näissä sukissa oli liian monta pääteltävää lankaa. Postiin!

Seuraavia neulomuksia ei ole suunniteltu. Odotan lankojen puhuvan minulle ensin. Siihen saakka heipähei!

maanantai 31. tammikuuta 2011

Risteytys

Ystävä pyysi jo ennen joulua, että neuloisin valokuvaajalle työkäsineet. Niissä piti olla avoimet sormet ja lapasosa sormien päälle laitettavaksi, kun työt on tehty.

Läppä auki... (huom! Peukalolle on omansa!)

Malli: oma, 56 s

Lanka ja menekki: WM superwash 100% merino, väri Ebenholz, 75 g

Puikot: 2,25 mm ML 2-in-1

Kenelle: ystävän valokuvaajatyttärelle (linkki blogiin tulee ehkä myöhemmin)

Koko: naisen M/L

Muuta: Sormikkaat ovat lempiasioitani neuloa. Niissä on paljon tapahtumia, mistä ikävä kyllä seuraa, että niissä on myös paljon pääteltävää. Näihin neuloin peukaloon ja rystysen kohdalle nurjan raidan, josta poimin silmukat läppää varten. Kun läppä oli ajankohtainen, poimin em. silmukat raidasta ja loin saman verran uusia silmukoita. Alku oli aikamoista askartelua, varsinkin, kun haluan tehdä aina kaksi asiaa kerralla, mutta lopputuloksesta tuli ihan pidettävä. Ompelin napin ranteeseen, jonne läpät saa kiinni pidemmäksi aikaa. Eiköhän näistä joskus saa palautetta käytettävyyden kannalta.

... ja läppä kiinni

Jämälankasukistakin tykkään, näissä on kolme seiskaveikkakerää raitoina. Yksivärinen taivaansininen ja kaksi raitajämää.



Malli: oma, tavallinen 44 s? (en muista enää!)

Lanka ja menekki: Seitsemän veljestä, sinisiä 78 g

Puikot: 3,5 mm ML 2-in-1

Koko: noin 36

Kenelle: kuopukselle

Muuta: ML:lla neulominen on tylsää, jos molemmista sukista roikkuu 3 lankaa, mutta onneksi näitä ei tarvinnut neuloa kauan. Kuopukselle ei tahdo saada sellaisia sukkia, jotka pysyisivät jalassa, mutta jospa nämä jaksaisivat menossa mukana. Mutta näitä lisää! Villasukissa on talvella kivempaa.

---

Seuraavaksi: lisää sukkia, ellen taas innostu keskeneräisestä palapeitosta enemmän. Tai eihän sitä ikinä tiedä, mitä sitä keksii.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Villainen vuoden alku

Kaivauduin joulun jälkeen keskeneräisiin neuleisiini ja päätin saada muutamia niistä valmiiksi. On ollut kovin kylmää marraskuusta alkaen, ja siksi jälleen muistinkin vuodenvaihteessa kolme vuotta täyttävän keskeneräisen palmikkovillatakkini. Takkiin oli tullut hieman liian lyhyet hihat ja siitä puuttuivat nappilistat. Joten purin hihat ja neuloin ne pidemmiksi sekä neulaisin nappilistat helmineuleella.

Tällaisten töiden keskeneräisiksi jääminen on minulle aika todennäköistä. On muutamia asioita, joista en neulomisessa juurikaan piittaa, ja yksi niistä on silmukoiden poimiminen, ja toinen on kappaleiden ompeleminen toisiinsa kiinni. En myöskään pidä lankojen päättelystä tai nappien ompelemisesta. Siksi en ihmeemmin vaatteita neulo.

Takissa on satunnaisystävällisyystekona saadut
ihastuttavat punaiset napit

Malli: Yoho sweater

Lanka ja menekki: viininpunainen Novita Isoveli, n. 1400 g (15 kerää?!)

Puikot: 5,5 mm

Kenelle: minulle

Koko: suuri

Muuta: Muunsin paidan ohjeesta villatakin. Neule tehdään ohjeen mukaan ylhäältä alaspäin, joten hihoja oli helppoa säätää. Sävelsin puserosta neuletakin, lisäsin siihen pikkupalmikkojoustimet ja tein suuren kauluksen. Liiankin suuren, mutta tämän kanssa on nyt elettävä. En ala enää purkamaan nappilistoja ja kaulusta tehdäkseni siitä pienemmän. Ehkä sen kanssa voi kuitenkin elää. Napit sain SYTinä* TiiQ:lta.

Muutakin keskeneräiseksi jäänyttä tuli valmiiksi vuoden vaihteessa.

Yläreunassa näette joulun koukuttavimman lahjan

Malli: omasta päästä, 60 s. Helmineuleribbi (3 o, 1 n, seur. krs:lla kaikki o). Ranskalaiskantapää.

Lanka ja menekki: Marjutilta Satunnaisystävällisyystekona saatu fuksianpunainen Stroempegarn, 64 g

Puikot: 2,5 mm ML 2-in-1

Koko: noin 40

Kenelle: minulle

Muuta: En enää muista, milloin nämä oikein neuloin. Syksyllä, mahdollisesti lokakuussa. Koska teini varasti pinkimmät sukat, nämä ovat sitten minun sukkani. Muistin näiden piileskelevän päättelemättöminä neulekorissa, ja koska eräät toiset ohuet villasukkani olivat pesukoneessa ja puuvillasukissa minun oli kylmä, päättelin nämä ja kiskaisin välittömästi jalkaani. Toimii, heti tuli lämpimämpi olo jaloille.

Tämän neulepläjäyksen viimeiseksi esittelyksi jäivät lapaset, jotka jumittivat pitkäksi aikaa myös villatakin viimeistelyn, sillä tarvittavat puikot olivat lapashankkeessa kiinni.

Tönkkölapaset

Malli: omasta päästä, 32 s

Lanka: Gjestal Baby Ull, Novita Merino ja Novita Nalle 120 g

Puikot: 5,5 mm ML 2-in-1

Koko: naisen

Kenelle: lahjalaatikkoon odottamaan oikeaa omistajaansa

Muuta: Laitoin 3 lankaa rinnakkain ja katsoin, millaiset lapaset niistä syntyvät. Näistä tuli aika kylmän väriset. Novita Merinoa ei enää riittänyt peukaloihin, joten niissä on vaaleanpunaista Nallea 2 säiettä rinnakkain. Ehkä virkkaan jonkun koristeen näihin myöhemmin. Pääasia, että sain langanpäät viimeinkin piiloon!

Päätän neulekoriraporttini tähän ja toivotan kaikille hyvää uutta vuotta!

* Satunnainen Ystävällinen Teko, joka toimii Ravelryssä Kahelit-ryhmässä.

torstai 23. joulukuuta 2010

Kaamosmalli

Tämä on joululahjaksi, ja se valmistui hetki sitten. Taas oli kiire kuvata ja laittaa pakettiin. Ehdinpäs!

Kaamosta ja pakkasta

Malli: Daybreak

Lanka ja menekki: Sandnes Garn Minipalett, harmaa ja pinkki, n. 200 g

Puikot: 4,5 mm

Koko: 65 cm * 240 cm

Kenelle: sveitsiläiselle ystävälleni

Muuta:
Päättelin huivin virkkaamalla. Olen laiskistunut enkä viitsinyt pingottaa kunnolla. Silitin höyryraudalla samalla venytellen. Tuli ihan tarpeeksi hyvä. Jos joskus ehdin, teen mallilla toisenkin huivin, muoto on nimittäin ihan yliveto.

Pinkin pitäisi olla kuumemman näköinen

Oikein Hyvää Joulua Kaikille!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Ribbiä ja palmikoita

Koulunkäynti ja muut mukavat harrastukset ovat ehkäisseet neulontavammojen syntymistä. Olen kuitenkin saanut aikaan villapaidan lisäksi tarpeeksi monta opintopistettä, joten syksyn tavoitteet on saavutettu. Lupasin saada tämänkin jouluksi valmiiksi, ja tässä se nyt on.

Otettu mallin kouluunlähtökiireessä,
ja puserolla on kiire postiin


Malli: Skepp-o-hoj Ullasta

Lanka ja menekki: beige-harmaa Drops Merino Extra Fine, 675 g (14 kerää, kaikki meni)

Puikot: 4,0 mm

Koko: S (kuvassa teinin, 163 cm, päällä)

Kenelle: veljelle

Muuta: Ohje on melko yksinkertainen toteutettava. Vaikka arvioin langankulutuksen yläkanttiin, se oli loppua silti kesken. Puserosta tuli pienempi kuin ohjeessa, mikä toisaalta ei haittaa yhtään, sillä puseron tuleva käyttäjäkään ei ole suurikokoinen. Hihoihin neuloin muutaman lisäsentin. Vähän pelottaa, venyykö pusero käytössä, mutta ainakin se on nyt tiivis ja lämmin. Lanka on kuin samettia ja aika näyttää, kestääkö se käyttöä nyppyyntymättä ja pesemistä venähtämättä. Palmikko ja satulahihat olivat kivat. Kotona kuulin kommentit lapsilta, että ihan on enon näköinen villapaita! Enkä muuten neulo joustinta vähään aikaan.

Ristiin rastiin
---

Muuta elämää: ostin oikean kameran, mutta nämäkin kuvat on näpätty vielä vanhalla pokkarilla, jonka kuopus omi itselleen. Kylmää on ollut, ja talvi tuli tänä vuonna ajallaan. Joulu tulee joka vuosi yllättäen ja pyytämättä, ja sen suhteen on vielä paljon tekemättä. Jatkankin tästä joulupuuhiani...

perjantai 22. lokakuuta 2010

Luota pinkkiin, toinen osa

Olen neulonut vaaleanpunaisia asioita. Sukkien piti olla minun, mutta eräänä kouluaamuna näinkin ne teinin jalassa, enkä viitsinyt enää vaatia omiani takaisin.

Meillä ei sisusteta, ja sen huomaa

Malli: Omasta päästä, 60 s: ranskalainen, vahvistettu kantapää, nauhakavennus

Lanka ja menekki: Hjertegarn 4trådet, 55 g

Puikot: 2,5 mm ML 2-in-1

Koko: noin 41-42

Kenelle: piti tulla minulle, mutta teinin jalkoihin päätyivät

Muuta: Tuikitavallinen ajankuluprojekti. Väri tuntuu olevan myös poikien suosiossa, sillä teini olisi voinut ottaa vaikka sukkatilauksia vastaan koulussa.

---
Tämä on ystäväni julkaisema Alina-huiviohjeella neulottu huivi. Olen tehnyt näitä 2. Toinen on Wollmeisesta viime keväällä neulomani ihanuus, ja nyt tämä keveä hattara valmistui. Ensimmäistä huivia en esitellyt blogissani, sillä ohje oli kokeiluvaiheessa. Vaaleanpunainen oli ainoa oikea väri tähän.



Malli: Alina, suunnittelijana Merja Korhonen

Lanka ja menekki: Rowan Kid Silk Haze, väri Fondant, 74 g

Puikot: 4,5 mm (virkkuukoukku 5 mm)

Koko: 210 cm * 70 cm

Kenelle: minulle

Muuta: Aloitin 42 s:lla ja aloitin reunuksen neulomisen, kun toinen kerä Kid Silk Hazea oli melkein lopussa. Reunuksessa on 19 mallikertaa ja 5 reikäriviä. Lanka riitti, vain gramma jäi jäljelle. Ihana huivi, ei kutita lainkaan. Virkattu viimeistely on kaunis ja samalla yksinkertainen.

---
Jääkiekkoa on harrastettu, ensimmäinen tenttikin on tehty ja talvea odotellaan. Puikoilla on jälleen sukat ajankuluksi. Yksi isompi neuletyö pitäisi aloittaa ja neuloa se jouluksi valmiiksi.

maanantai 20. syyskuuta 2010

We are family

Kiitos edellisten postausten kommenteista. Jaana, istuinalusten koko on n. 39 cm * 33 cm. Pidemmällä sivulla on 46 s (luontireuna) ja neuloin niin pitkälle kuin kahdesta Lovikkavyyhdistä pystyi. En muuten edes kerinyt niitä, vaan neuloin suoraan vyyhdiltä.

Viime ajat olen tikutellut sukkia Seiskaveikasta. Saimme teinin kiekkojoukkueeseen täksi kaudeksi ulkomaalaisvahvistuksen, ja minusta tuli joukkueen tulkki vanhempiin päin. Koska perhe on Suomessa talven yli, päätin lahjoittaa heille kaikille villasukat. Annan nämä pois tällä viikolla.

Yhteensä 457 g Seiskaveikkaa

Malli: omahko (48 s ja 56 s), laatikkokantapää, sädekavennus

Lanka ja menekki: Seitsemän veljestä, raita ja jättiraita: 99 g (ruska), 109 g (siniraita), 122 g (taivaansininen) ja 127 g (marjapuuro).

Puikot: 3,5 mm ML 2-in-1

Koot: 38-43

Kenelle: tuttavaperheelle

Muuta: Todella hauska ja nopea projekti - koulunkäyntini haittasi harrastusta hiukan, ja näihin meni n. 9 päivää yhteensä. Tein kaikkiin helmineulejoustimen, sillä halusin sukkaperheestä samanoloiset, vaikkakin eriväriset. Langat ovat kaiveltu kaapin kätköistä, mitään en tätä varten nyt ostanut. Jaoin raitakerät ennen aloittamista noin puolikkaiksi ja katkaisin langan niin, että molemmat kerät alkoivat samasta kohdasta raitaväriä. Näin sain kaksi samanlaista sukkaa suoraan ML:llä. Normaalia systeemiäni (aloitus kerän sisä- ja ulkopuolelta) ei näissä voisi käyttää, mikäli haluaa symmetriset sukat.
---

Kun istuin jäähallilla odottamassa
jälkeläistäni viime viikolla ja neuloin viimeisiä perhesukkia, muuan ehkä viisikymppinen puhelias ja eläväinen setä alkoi muistella omaa harrastustaan. Hän kertoi kutoneensa itselleen villapaidat ja sukat ihan koulupojasta saakka eikä muistanut, minkä ikäisenä ja keneltä oli oppinut kutomaan, mutta sanoi isänsä ja isoisänsäkin kutoneen. Hän kertoi kutovansa liiat sukanpohjiin, ja lopulta (hartaasti selitystä kerjättyäni) selitti, mitä hän tällä tarkoitti. Hän kutoi ylimääräisiä kerroksia edestakaisin 4-6 krs kantapään jälkeen pohjan puolelle ja toiset liiat ennen varvasosaa. Käsitin, että hän olisi kutonut pohjan vahvistettuna, jolloin ajatus liioista on fiksu (voitte kokeilla vahvistettua pohjaa, niin tiedätte, miksi ajatus on fiksu). Hän myös ehti naurattamaan meitä naisia, kun kertoi, miten eräkämpillä miehet aina luulivat pöydälle jääneestä sukankutimesta, että siellä olisi nainenkin jossakin. Olen muutenkin saanut sen käsityksen, että täällä miehetkin ovat kutoneet, eivät vain naiset.

Mutta se siitä. Katsotaan, mitä seuraavaksi kerraksi on tarjolla. Pinksukat ehkä, tai jotain ihan muuta. Ei voi vielä tietää.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Nippiet

Ei tullutkaan vielä mörvelöneuleita kuviin. Halusin itsellenikin Bobbie-sormikkaat, joten neuloin sellaiset.



Malli: Bobbie (ravlink)

Lanka ja menekki: WM 100% Merino superwash, väri NIP, 75 g

Puikot: 2,5 mm ML 2-in-1

Koko: L/XL

Kenelle: Minulle?


Muuta: Jätin alalärpäkkeet pois, vaikka ne ovatkin "se jokin" näissä sormikkaissa. Värien käyttäytymiseen en ollut ihan tyytyväinen. Sain aikaan vähän turhan siniset sormikkaat, mutta ehkä näiden kanssa voi elää.

Unohdin taas ilmoittautua Sukkasatoon, mutta toisaalta minulla on ihan tarpeeksi tekemistä perheen ja koulun kanssa näinkin. Seuraavalla kerralla mahdollisesti seiskaveikkasukkaperheen esittelyä, kunhan ensin ehditään neuloa kaikki tarvittavat perheenjäsenet.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Pikaprojekteja

Hallikausi lähestyy. Kylmyyden torjuntaan tarvitaan sopivia välineitä!


Malli: ainaoikein-neliö 46 s

Lanka ja menekki: violetti Järbo Lovikka Solid, 205 g

Puikot: 8 mm, koska isompia ei löytynyt

Koko: sopii istuinalustaksi

Kenelle: jäähallivarustukseksi itselle

Muuta: Lovikka huopui kauniisti ja pinnasta tuli mukavan pörröinen, mutta neulepinta kuitenkin näkyy hyvin. Huovutin koneessa 30 asteen hienopesussa ilman pesuainetta, 2 pientä pyyhettä oli mukana. Linkous 800 k/min.

Malli: Lovikka-lapaset (pdf) (32 s)

Lanka ja menekki: punainen Sandnes Alfa, 102 g

Puikot: 5,0 mm ML 2-in-1 suurimman osan matkaa

Koko: M/L

Kenelle: teinille

Muuta: Tykkään Alfasta todella paljon: se on kivaa neuloa ja tuntuu ihanalta valmiina neuleena. Teini halusi punaiset lapaset, joten koristeeksi päätin laittaa joukkueen värit jämälankapussista.

---

Joitakin mörvelöneuleita pitäisi päätellä, mutta en tiedä, esittelisinkö niitä. Jäämme pohtimaan tätä. Huomenna aloitan toisenlaisia haasteita.


tiistai 17. elokuuta 2010

Pöllösiä

Olen vähitellen neulonut kaksi paria yhden kerän ihmeitä. Etsin toisen langan kerän sisältä ja toisen langan kerän päältä ja neuloin nämä yhtaikaa Magic loopilla. Myös peukalot tein yhtaikaa. Jos lanka loppuisi kesken, se tekisi sen ainakin yhtä aikaa.

Yhteensä 72 pikkupöllöä

Malli: Owlings (Ravlink), 45 s

Lanka ja menekki: turkoosi BC Garnin Semilla 40 g ja viininpunainen Regia Silk 6-fädig 47 g

Puikot: 3 mm ML 2-in-1

Koko: S/M

Kenelle: ei tiedä vielä

Muuta: Helpot ja nopeat. Turkooseihin tein peukalokiilan, koska pidän niistä. Semilla ei ollut ehkä paras valinta langaksi, sillä lopputulos näyttää epätasaiselta, vähän niin kuin olisi purkulankaa neulonut. Viininpunaisissa piti vielä jännittää, kumpi loppuu aikaisemmin, peukalon tuubi vai lanka. Tällä kertaa peukalon tuubi voitti ja lankaa jäi vajaan metrin pätkä.

Juuri nyt ei ole mitään kesken, mutta lanka on jo odottamassa lopullista mallivalintaa. Jälleen sormikkaat suunnitelmissa, mutta vaihteeksi itselleni. Yksi isompikin neuletyö pitäisi aloittaa, mutta siitä lisää ehkä myöhemmin. Reilun viikon kuluttua aloitan myös uuden tutkinnon opiskelun.

lauantai 14. elokuuta 2010

Bobbiet

Eräänä huonona päivänäni sain Ravelryssä lahjaksi sormikasohjeen. En enää muista, kuka tämä ystävällinen sielu oli, mutta kiitos vielä kerran! Hyvä pääsi kiertoon, ja annoin sormikkaat jo pois jollekulle, joka toivottavastu yllättyi iloisesti. Suunnitelmissa on tehdä samanlaiset itsellekin, joskin jätän ehkä alimmaisen edestakaisin neulottavan osan pois.

Ja vasemmalla näkyy vastapäisen talon tiiliseinä...

Malli: Bobbie (ravlink)

Lanka ja menekki: Wollmeise 100% superwash merino,
väri WD Versuchskaninchen, 89 g

Puikot: 2,5 mm ML 2-in-1

Koko: S/M

Kenelle: Maddaleenalle

Muuta: Sormikkaissa on moniväriselle langalle sopiva mallineule (linen stitch), hiukan erilainen peukalokiila ja paljon I-cordia, jonka päistään yhdistäminen ei mennyt tässä hankkeessa aivan putkeen, mutta ehkä osaan seuraavalla kerralla senkin paremmin. I-cordit tuovat sormikkaisiin kivan, viimeistellyn ilmeen. Pidän myös varren pituudesta ja malli on ilmeisen istuva. Minulle tämä koko oli liian pieni, joten jos teen vastaavat itselleni, valitsen suuremman koon. Sormetkin täytyy muistaa tehdä itselle pidemmiksi.



---

Koululaiset (heitä on täällä nyt kaksi) ovat aloittaneet urakkansa ja ensi viikonloppuna saatetaan neuloa vaikkapa jäähallissa, jos vain maltetaan. Seuraavalla kerralla esittelyssä jälleen käsiasioita, luultavasti ainakin.

torstai 5. elokuuta 2010

Askelia

Iso lapsi tykkää nukkua villasukat jalassa. Edellisistä unisukista on tullut vähitellen entiset, joten piti tehdä uudet. Hanke alkoi jo toukokuussa, mutta hylättiin pariksi kuukaudeksi sen törmättyä ohjeen huolimattomaan lukemiseen ja siitä johtuneisiin virheisiin. Heinäkuussa sain kuitenkin sukat valmistumaan, täällähän helle ei ole piinannut koko kesänä.

Hiillos?

Malli: Jeweled steps Cat Bordhin kirjasta "New Pathways for Sock knitters book 1"

Lanka ja menekki: Wollmeise Twin, WD Thriller, 88 g

Puikot: 2,5 mm ML 2-in-1

Kenelle: esikoiselle

Koko: noin 40 (kuvassa sukat ovat omissa jaloissani, koska ne ovat aina tarvittaessa paikalla)

Muuta: Em. sukkakirjan ohjeet ovat vähän raskaita seurata, sillä matkan varrella joutuu mittailemaan, laskemaan ja ajattelemaan. Koska en jaksanut lähinnä ajatella, ensimmäisestä yrityksestä tuli reikäiset ja toisesta yrityksestä liian lyhytteräiset sukat. Kolmaskaan kerta ei mennyt ihan putkeen, mutta eiköhän näillä pysty nukkumaan vuoden eteenpäin?

Jalokiviset askelmat

Hellettäkin kokeiltiin. Tässä siihen liittyvä kuva Rakkaasta Rannasta.

Hiukset kuivui helteeseen

Seuraavaksi esitellään ehkäpä jälleen sormikkaita, mutta tällä kertaa ohjeen mukaan neulottuja, eikä aina näitä omapäisiä. Tai jotain muuta, eihän sitä ikinä tiedä.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Kalastusräpikkäät

Ystävä tilasi nämä ystävälleen. Minä ostin langan paikallisilta käsityömessuilta keväällä ja neulaisin räpikkäiksi annettujen mittojen mukaan. Luovutus ja koon kohdalleen osumisen testaaminen lienee lähipäivinä. Joku voisi sanoa näitä kynsikkäiksi, mutta räpikkäät nämä ovat.



Malli: omasta päästä, 40 s

Lanka ja menekki: Vanhalan lammastilan 100% suomenlampaan villalanka, 3-säikeinen luonnonvärinen musta, 59 g

Puikot: 3 mm joustimeen, muuten 3,5 mm (Magic loop 2-in-1)

Koko: miesten M

Kenelle: Ystävän ystävälle

Muuta: Lanka on epävirallista luomua (luin juuri lehtijutun viikonlopun Lapin Kansasta em. lammastilasta) ja se neuloutui liki itsestään. Langassa tuntuu olevan lanoliinia jäljellä, joten toivon, että ne myös hylkisivät hitusen vettä.

---

Lomailin poikien kanssa. Uimme mökillä, kuljeskelimme rannalla ja istuimme kivillä. Söimme mummon paistamia lettuja ja luimme Aku Ankkoja.

Yksi neuletyökin valmistui mummolassa. Hanke sisälsi turhautumiseen saakka purkamista ja huonoa mieltä. Siitä myöhemmin lisää...

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Sinisusanna

Valmis! Ihana. Ja se on minun. Kahden langan päättely kesti liki pari viikkoa. Mutta nyt se on tässä. Oih ja voih.

Ei tämä oikeasti joudu kynnysmatoksi...


Malli: Rainbow Arches Pooling Stole

Lanka ja menekki: Wollmeise 100% merino superwash 150 g, väri WD Blue Suzanne

Puikot: 4,5 mm

Koko: 136 cm * 45 cm

Kenelle: minun, minun, minun!

Pientä vaihtelua väreissä pitkin matkaa

Muuta: Lätäköityvä neulonta ei ollutkaan niin vaikeaa kuin kuvittelin. Toivoin, ettei tämän huivin neulominen olisi koskaan päättynyt, ja olisin tehnyt tästä isomman, ellei lanka olisi ratkaissut asiaa omalla tavallaan: loppumalla. Mutta ainahan voi tehdä toisen? Ja kolmannen...

Seuraavaksi neulotaan mahdollisesti räpikkäät luonnonvärisestä pässinpökkimästä vaihtelun vuoksi. Raportoidaan, jos vielä muistetaan kuvata ennen pois luovutusta.

Palaamme asiaan ehkä vielä ennen elokuuta. Kylläpä tämä kesä kuluu joutuin!

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Jalat tukevasti ilmassa


Kävin Helsingissä, lentäen ja ihan yksin. Tapasin perillä monta uutta ja pari vanhaa ystävää. Söin sushia, juustokakkua ja nuudeleita. Join kuplavettä, skumppaa ja mehua.


Ostin tuliaisia, kävelin jalkani rakoille. Oli ihanaa lähteä, mutta ihanaa oli palata kotiinkin. Kiitos kaikille asianosaisille, ja erityisesti Mohariinalle mukavasta seurasta!


Juhannusta olemme viettäneet kaupungissa ja eilen olikin hyvin kaunis ilma. Tukkasotkapoikueita on lammella vähintään kolme. Suurimmasta laskin ainakin 12 poikasta.

Neuleet eivät ole ihmeemmin edistyneet. Siivekkäitä pikkuystäviä on todella paljon eikä puistossa voi vain istua neulomassa.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Lahja-Haruni

Synttärilahja Ystävälle.


Malli: Haruni (Ravelrylinkki)

Lanka ja menekki: Wollmeise 100% superwash merino, väri Versuchskaninchen (todennäköisesti Tollkirsche), reunassa Orient. Lankaa kului ehkä 160-170 g. En muistanut punnita.

Koko: suurehko, sopi käyttäjänsä päälle

Puikot: 4,0 mm

Kenelle: lahjaksi ystävälle

Muuta: Tein sileän keskiosan ja lisäsin lehtiin pienet helmet. Lanka mokoma loppui kesken 3 krs ennen kaaviota, ja koska lankaa ei kukaan tarjonnut lisää, oli keksittävä suunnitelma B, joka oli jatkaminen kokonaan eri värisellä langalla.

Ja muutama kukkakuva vielä.

Rakas Kuolanpioni (sopii huivin väriin!)

Puu kukkii lammen rannalla

Lapinakileija?

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Lätäkössä, lätäköstä, lätäkköön

Lätäkköneulonnan tarina jatkuu. Wollmeisen 100% superwash merino värissä Blue Suzanne on suunnilleen kauneinta, mitä olen käsiini saanut, vaikka en yleensä olekaan sinisen kaveri. Tästä on tulossa Rainbow arches pooling stole. Ideana on käyttää moniväristä lankaa siten, että langan värit muodostavat pystysuoria raitoja. Kuva ei tee langalle oikeutta, värit ovat todellisuudessa syviä ja hehkuvia.

Kyllä. Sen alla on uusi karjakkomallin polkupyöräni.

Kuvassa on versio 2.0. Ensimmäisen purin, koska halusin reikäisemmän huivin. Tässä on kiinni 4,5 mm puikot. Silmukoita on 89. Neuleen aloitustapana on ketjusilmukkaketju, jonka avulla silmukat poimitaan varsinaiseen työhön. Näppärää, varsinkin, jos asiat eivät onnistu ensiyrittämällä. Toki lopuksi täytyy sitten päätellä aloitusreunakin, mutta se onnistuu vaikkapa Elisabeth Zimmermannin ompelupäättelyllä.

Huomaan jättäneeni kesken useammankin neuletyön: yksi lapsen neuletakki on vähää vaille valmis, oma keskeneräinen palmikkotakkini pääsi kesäksi vaatekaappiin ja noin 50 virkattua kuusikulmiota odottavat jatkotoimia. Ehkä taas joskus innostun jatkamaan näitä kaikkia.