perjantai 31. heinäkuuta 2009

Suojaa kesältä


On vaikeaa aloittaa itselleen neuletöitä. Langan valintaa on mietiskeltävä päiväkausia, samoin mallin. Nyt sain aikaiseksi tällaisen langan ja ohjeen liiton.

Lätäkkö pohjassa

Oikeastaan en edes tarvitsisi itselleni villasukkia vähään aikaan, mutta tämähän on harrastus eikä pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, että voisi neulontaan käyttämänsä ajan tehdä jotain hyödyllisempääkin.



Malli: Spring Thaw Socks (ravlink) lehdestä Knitter's Magazine 91, summer 2008: kärjestä aloitettu malli

Lanka ja menekki: China Red Shibui Sock 99 g

Puikot: 2,5 ML 2-in-1

Koko: n. 39-40

Kenelle: minulle

Muuta: Suunnittelija Cat Bordhi on sukkanero. Yksityiskohdat ovat mietittyjä ja kantapään käännös täydellisen kaunis. Sukat ovat toistensa peilikuvat. Lehden ohje oli siltä osin hieman puutteellinen, mutta päädyin peilikuvasukkiin tutkimalla kuvia. Langan värivaihteluiden lätäköityminen oli odotettavissa, mutta onneksi sitä tapahtui vain sukan kärjissä pohjapuolella, muuten sukka raidoittui hillitysti. Pidin mallin neulomisesta, joskin olisin ehkä itse tehnyt lyhyemmät varret. Kantapääkäännöksen valmisteluriveillä jouduin poikkeamaan ohjeesta lähinnä tekemisen järjestyksen suhteen. Yritin ohjeen tubular bind off-päättelyä, mutta koska en ymmärtänyt sen logiikkaa lainkaan, tein sen sijaan Elizabeth Zimmermannin sewn bind off-päättelyn, joka sopi sukkaan mielestäni hyvin. Lankaa jäi jäljelle yhteensä kolmisen metriä! Catin uusi kirja "Personal Footprints for Insouciant Sock Knitters" ilmestynee syksyllä.


Malli istuu jalkaan erinomaisesti,
mutta tyhjänä sukka näyttää vähän hölmöltä.


Esikoinen on tilannut mittatilauspipon, joten pitänee miettiä, miten toteuttaisi hänen toiveensa mustaoranssista spiraalipiposta mahdollisimman vähällä vaivalla.

Hyvää viikonloppua!

7 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Kauniit lehtisukat!
Se tubular-bind-off on aika aikaavievä alkuun, mutta sitten kun sen hoksaa niin sekin sujuu ihan joutuisaan. You-tuben avulla sen opin.Olen käyttänyt sitä yhdessä villatakissa ja kivat päättelyt siihen tuli.

Inkeri kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Inkeri kirjoitti...

Kauniit sukat ja uusi erilainen malli.

MariL kirjoitti...

Ihastuttavat sukat!

Tess kirjoitti...

Kauniit sukat!

Mammutin jälkeläinen kirjoitti...

Ihastuttavan näköiset sukat!

Hepsi kirjoitti...

Kauniit sukat!