tiistai 23. joulukuuta 2008

Joulumaassa

Luvatut kuvat ensiksi. En käsitä, mihin aika kuluu, kun ei ehdi blogiaan kuvittaa.

Hannan lähettämät sukkalangat <3

Angorinan bongauspalkinto, ihana Angorilla Silk maitokahvin värisenä ja eilen saapunut lehti

Joulu tulee tänäkin vuonna. Eilen oli aikamoinen lumimyräkkä ja paljon ihmisiä joka paikassa. Eilen myös kaaduin päiväkodin pihalla. Lumiaura oli käynyt ja jättänyt jälkeensä sellaisen liukkaan kaistaleen, jonka päälle oli satanut lunta. Minä kävelin siihen, liukastuin vauhdissa selälleni asti ja satutin polveni. Liikkuminen onnistuu, jalka oikenee ja menee koukkuun, mutta minkäänlaista vääntävää liikettä jalka ei kestä. Olin tänään liukastua samassa paikassa, vaikka kävelin todella varovaisesti- jalkanihan on kipeä. Päiväkodin tädit saivat viestiksi huoltomiehelle, että jos auraa traktorilla, täytyy myös hiekoittaa. Pihahan on vaarallinen juokseville lapsillekin.

Joulu on tuollapäin

Melkein mahdoton tehtävä oli myös saada joulukuuseen toimiva valosarja. Se entinen oli mennyt vuoden aikana rikki- 2 lamppua oli palanut. Kotoa löytyi yksi varalamppu. Kävin monessa paikassa hakemassa puuttuvaa varalamppua, mutta ei vain löytynyt. Kunnes sain kuuman vihjeen, että Anttilassa saattaisi olla varalamppuja. Ja siellä oli! Jipii! Samalla ostoskierroksella olin etsinyt suunnitelma B:nä myös uutta kuusenkynttiläsarjaa, mutta ne oli myyty ALESSA(?) loppuun jo ajat sitten. Miten aikaisin ihmiset oikein kuusenkynttilänsä ostavat? No. Anttilassa oli kuusenkynttiläsarjojakin, jollaisen ostin myös- varalamppujen lisäksi. Nyt meillä on kaksi toimivaa kynttilävalosarjaa! Olisi pitänyt viitsiä eilen parkkeerata auto keskustaankin, mutta kävihän se tänäänkin, kun lumisadekin oli jo loppunut. Tuli hyvä mieli, kun saatiin sittenkin joulukuusi valoisaksi.

Lapaset Tellun ohjeella

Lanka ja menekki: Sandnes Fritidsgarn 104 g

Puikot: 6 mm bambusukkapuikot

Koko: naisen

Kenelle: ?

Muuta: Fritidsin kanssa kylpypyyhe ja linkous 800 kierr/min, 30 asteen kirjopesu ilman pesuainetta. Aika ihanat! Helpompaa neuloa kuin hahtuva ja kaunis huovutustulos. Suosittelen!

Oikein Hyvää Joulua kaikille!

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Piparintuoksuista joulua!

Matleena kirjoitti...

Tunnelmallista ja leppoisaa joulunaikaa sinullekin!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulun aikaa!

sukkaputki kirjoitti...

Hyvää Joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää ja rauhallista joulua!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Iloista joulua!

kio kirjoitti...

hyvää joulua! ihanat lapaset!

Outi kirjoitti...

Oikein mukavaa joulua =)

Kirsi kirjoitti...

Hyvää joulua sinulle!

puikkotiikeri kirjoitti...

Hyvää joulua!!

Makepeace75 kirjoitti...

Oikein mukavaa joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Rauhallista Joulunaikaa!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Herkullisen väriset lapaset. Ja joo, Fritidsgarn huopuu kauniisti :)