keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen jälkeen

Koeneulontaprojekti on ollut hetken telakalla, sillä tuli yhtäkkinen pakottava tarve väsätä jämälankasukkia. Olisi hirmuinen hinku tehdä lisää sukkia lahjatarkoituksiin, mutta toisaalta koeneulontahanke on kesken ja se on tehtävä loppuun. Pelkään, ettei lanka riitä, sillä kaikesta huolimatta en saa pyörönä tiheyttä kohdalleen- teen liian tiukkaa. Olen aloittanut jo kerran alusta, ja nähtävästi on taas purettava ja aloitettava kolmannen kerran. Ärrh. Vai vaihdanko vain kylmästi puikkokokoa noin vain kesken kaiken ja toivon parasta?

Kaikenlaista muutakin kuuluu. Tarvitsisin sukkakirjojani, mutta ne ovat edelleen Siellä Jossakin, johon ne ennen muuttoa pakkasin (ts. jossakin lukuisista kirjalaatikoistani, jotka ovat purkamatta). Muutamme kesällä uudelleen, joten nähtävästi tällä välin neulon sitten netin ilmaisohjeista, jos sukkaohjeita tarvitsen.

Harrastimme kotimaanmatkailua puolison kanssa lankalauantaina. Veimme lapset mummoloihin (juu, toinen toiseen ja toinen toiseen, eivätpähän ainakaan pystyneet tappelemaan keskenään) ja kävimme päiväseltään Lapin pääkaupunkia katsomassa. Yhtä pikavisiittiä vuodelta 1983 lukuunottamatta en ole koskaan käynyt niin pohjoisessa. Tykkäsin maisemista. Ranualta ostimme kassillisen karkkia paluumatkalla.

Ensi viikonloppuna vuorossa on jälleen jääkiekkoa, vaikka kauden piti jo olla ohi. Joukkue sai kutsun Ouluun pelaamaan Kärppien E2-joukkueita vastaan.

Taidan tästä lähteä kaupungille ja käydä pitkästä aikaa kirppiksellä muiden asioiden hoitamisen ohessa. Pitäisi varmaan myöskin varata kirppikseltä pöytä ja myydä pois pieneksi käyneitä lastenvaatteita ym. tarpeetonta, mutta käyn haistelemassa markkinoita ensin.

Seuraavassa osassa mahdollisesti tulossa: Haiseva huivi ja kuinka käytetään klovinoksennus-pätkärääkätty Nalle viimeistä metriä myöten loppuun ilman migreenikohtausta.

2 kommenttia:

Niina kirjoitti...

*reps*
EN malta odottaa seuraavaa postausta... =)

Shamina kirjoitti...

Minultakin löytyy sellaista Nallea, tuhoamisyritys käynnissä :D. Pitää varmaan ottaa riski ja yrittää värjätä valmis työ pesukonevärillä - joko onnistuu tai sitten ei...