maanantai 6. huhtikuuta 2009

Kiekkokauden päättyessä

Nyt en kirjoita neulomisesta mitään (joo, en ole saanut mitään aikaiseksi, Norojutska on menossa vähän pidemmällä kuin viimeksi), vaan junnukiekosta. Olette vapaita siirtymään muualle, mikäli aihe herättää vilunväristyksiä (juu, jäähalleissa on aika kylmä).

Juniorijääkiekkoa harrastetaan usein seuroissa niin, että innokkaat pojat pelaavat ja osa isistä valmentaa. Niin meilläkin. Pitäisi muistaa, että kyse on lopultakin lapsen harrastuksesta, eikä aikuisen pätemisen paikasta. Pelaajat ovat lapsia siellä toisessakin vaihtoaitiossa.

Jääkiekko on fyysinen peli, vaikka vielä nämä pikkupojat eivät saa taklata (ensi vuonna saavat, mutta onkohan se pelkästään iloinen asia?). Jokainen touhussa mukana oleva vanhempi voi kysyä itseltään, miltä minusta tuntuu, jos minun lapseni jää jäähän makaamaan? Voi myös kysyä itseltään, haluanko minä olla sen pojan vanhempi, joka tahallaan tai vahingossa aiheuttaa vastustajan pelaajan loukkaantumisen? Jäällä on säännöt, joiden mukaan pelataan. Asiaa ei paljon auta, jos valmentajavanhempi selittelee lapsensa viattomaksi koko tilanteeseen, kääntää mustan valkoiseksi. Jos esimerkiksi poikittainen maila on säännöissä kielletty ja kaveri lentää kuin märkä pyyhe jäähän, vikaa on jossain muualla kuin siinä, että tyyppejä on opetettu sukeltamaan ja filmaamaan. Vikaa on siinä päässä, joka tekee sääntörikkomuksen. Piste.

Meillä vanhemmilla on vastuu lapsen käyttäytymisestä jäälläkin. Tunteiden pitäisi olla hallinnassa niin jäällä kuin valmentajilla vaihtoaitiossa.

Joo, oltiin turnauksessa viikonloppuna. Minun pojalleni ei käynyt kuinkaan, mutta pari tapausta katsomosta nähtynä veti hiljaiseksi loppuottelussa. Nämä ovat 11-vuotiaita, herran tähden. Niillä pitäisi olla jäällä kivaa eikä ketään pitäisi taluttaa pois kentältä.

Pojat tulivat turnauksessa toiseksi, mutta voisi vielä sitäkin kysyä, olisiko loppuottelu päättynyt toisin ilman yhtä täysin turhaa sääntöjenvastaista temppua, jonka seurauksena muu joukkue pelasi 5 minuuttia alivoimaa?

3 kommenttia:

Pelagia kirjoitti...

Voi että... ihan kuin minun suustani. Meilläkin isäntäväki oli viikonloppuna Kannonkoskella turnauksessa (onko muuten Haukiputaan Ahmat tuttu joukkue?), minä katselin pelejä livenä netin kautta aina kun ehdin. Verrattuna edellisen viikonlopun Turku-turnaukseen peli oli siistiä ja pelaavat joukkueetkin pääsääntöisesti reilun pelin kannattajia, mutta pikkusen veti niskakarvoja pystyyn yksi Ahma-äiti chatissa; kun ei pojat kuulema osaa pelata tälläista hissuttelua, jossa kaikki pikku rikkeetkin vihelletään... Minä totesin siihen ykskantaan, että säännöt on sääntöjä, pojat tietävät säännöt ja myös sen, milloin niitä rikkovat. Toisinaan voi rikkomuksista päästä kuin koira veräjästä, mutta on turha vedota siihen, ettei voi pelata sääntöjen mukaisesti. Jos ei kuumuus miellytä, on paras mennä saunasta pihalle.
Millä ihmeen ilveellä nämä vanhemmat opettavat lapsilleen tosielämän sääntöjä? Vai opettavatko ollenkaan? Sanovat, että mene vain poika ja varasta muutama auto, sehän on vain ihan pieni rikkomus, ja jos ei kukaan näe eikä voi todistaa, niin eihän mitään rikosta edes tapahtunutkaan...???
Minä olen sanonut omalle pojalleni ihan yksiselitteisesti, että hän saa harrastaa lätkää niin pitkään kuin haluaa, kunhan pelaa taidolla. Jos taidot loppuvat kesken ja pitää ottaa rumat temput avuksi, pelaaminen loppuu siihen. On vain aika vaikeata pelata siistiä peliä täällä pääkaupunkiseudun liepeillä, paikalliset vastustajat kun käyttävät kaikkia keinoja, alkaen törkeästä kielenkäytöstä rumiin taklauksiin asti. Ja tuomarit sallivat. Huoks.

Mari kirjoitti...

Olen samaa mieltä kanssasi junnulätkästä, itselläni on vuotta nuorempi poika kuin sinulla. Meillä on joukkueessa tiettyjä ongelmia, joista taitaa koko laji olla tunnettu kautta maan. Vaikka eihän se johdu lajista, vaan osallistujista? En tiedä, itseäni hirvittää kanssa junnulätkä vuosi vuodelta enemmän. Toivon, että kukaan ei loukkaa. Toivon, että valmentajat käyttäytyvät kauniisti. Toivon, että pelaajat käyttäytyvät kauniisti. Toivon ensi vuodesta paljon parempaa kautta, kuin tämä kausi oli :)

Asiasta toiseen, sulla on ihana neuleblogi :)

Kesää odotellessa!

Teija kirjoitti...

Tervehdys! Olit onnekas blogini arpajaisissa! Lykkyä pyttyyn :D Laitatko yhteystietoja sähköpostiini wtp miuku jippii piste fi ?
Postitan palkinnon parin viikon sisällä.

Kiitos osallistumisesta ja Iloista Pääsiäistä!