keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Hangen alta

Eilen oli kirkasta ja kaunista. Aamulla kuu oli vielä korkealla taivaalla. Lammet olivat rannoilta jäätyneet yön aikana. Illallakin saimme ihailla kuutamoa. (Mutta siitä ei ole kuvia, sillä kamerani ei kertakaikkiaan sovi iltakuvien ottamiseen, eikä se edes tainnut olla mukana ajellessani sinne, tänne ja takaisin.)

Eskarimatkan varrelta

Kuu

Tänään lunta tulee taivaan täydeltä, märkänä, sakeana ja valkoisena. Ulkona on omituisen hiljaista, niin kuin kovalla lumisateella aina. Puissa on vielä paljon lehtiä. Jää nähtäväksi, paljonko lunta on huomenaamuna maassa. Sääennusteet veikkasivat 10-25 cm. Onneksi kävin juuri kaupassa ja seuraavan kerran on pakko autoilla vasta huomenillalla.

Lampi

Hetkellinen häiriö kuvayhteydessä- vastarantaa ei näy

Tapasin tässä päivänä muutamana Muoriskan, jolla oli "Yllätä minut"-arvontavoitto mukanaan ja Haapsalu sall. Kiitos niistä! Oho, ei ole kuvia. No, jääpä jotain ensi kerraksikin, sillä valmiita neuleita ei ole vähään aikaan luvassa. Sen sijaan maisemakuvia matkan varrelta tarjoillaan ehkä ensi numerossakin.

4 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Tuo ensimmäinen kuva miellyttää mun silmää aivan erityisesti. Kaunis kuva.

Ilma on tosiaan ollut tänään kuin morsian ;D Mulla tulee ihan kevättalvi mieleen, kun kahloo tuossa lumisohjossa menemään ja autot roiskii kurat päälle. Hmph. Olis ees sen verran pakkasen puolella, että lumi pysyis lumena eikä tuollaisena märkänä sohjomössönä.

Mohariina kirjoitti...

Onneksi meillä ei vielä tullut räntää eikä lunta, vettä vain. Mutta kyllä on ollut ankean pimeää ja tuulista. Ei paljon ole huvittanut pistää nenää ulos.

Sari kirjoitti...

On ne aivan mahtavia olleet nuo teidän maisemat.
Täällä Turun suunnalla on vielä ihan kesäistä.

Hanna kirjoitti...

Huurrrr, onpa Roissa jo talvista! Lunta kyllä odotellaan jo täälläkin, muttei taida sataa kuin vasta ensi viikolla. t:Hanna