maanantai 5. tammikuuta 2009

Ei mitään katsottavaa

Joululoma alkaa olla lopussa niin koululaiselta, päiväkodin päiväasukkaalta kuin minultakin. Ylihuomenna alkaa arki.

En ole jouluaaton jälkeen tehnyt mitään käsitöitä. En mitään. Siivosin nimittäin joulun alla itseaiheutetun kaaokseni pois sohvalta ja sen jälkeen olen lähinnä nukkunut siinä päiväunia. Päiväkodin pihalla kaatumisesta kipeytynyt polvi jaksaa seisomiset ja kävelemiset ja vaikka lumikolan pukkimisen pihalla, mutta kunnon yöunista ei tahdo tulla mitään. Olen öisin hautonut jalkaa laittamalla kaksi säärystintä päällekkäin ja nostanut ne polven yli. Se vähän auttaa (onneksi tein löysät säärystimet).

Liityin pääasioihin. Olen huono pitämään pipoja, sillä ns. hiukseni painuvat niistä ihan kasaan ja näytän vielä pahemmalta kuin tavallisesti. Voisin kokeilla itselleni neulottua myssyä tai jotain baskerintapaista langasta, joka ei kutittaisi.

Takkikin on kesken, huoh. Piilotin sen johonkin komeroon joulun alla. Olisi oikeasti saatava se valmiiksi, sillä vietän paljon aikaa kylmähköissä paikoissa eikä lisälämmike tekisi yhtään huonoa.

Mutta nyt voisin mennä miettimään sohvalle, mitä neuloisin... Krooh.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

4 kommenttia:

-sanna- kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta sinullekin. Ei kuulosta ihan intoa puhkuvalta uudelta vuodelta, toivottavasti se tästä vetreytyy.

MariL kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

Matleena kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta sinullekin! Ja neuleintoa, jospa sitä löytyi siinä sohvalla loikoessa! ;D

Talsu kirjoitti...

Hyvä että uskot :D Kyllä mä niistä ainakin samankokoiset olin tekevinäni. Tosin neuloin niitä sairaalassa, sielä vetää aina pää jumiin.

Koitan keritä joku päivä sepostamaan reissuraporttia :)