sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Start-it-is eli aloittamisia

Kaikenlaiset sattumukset ovat pitäneet kiireisenä ja sama meno jatkuu ensi viikollakin, kalenteri alkaa olla täynnä. Tuntuu jatkuvasti siltä, etten nuku riittävästi. Kiekkoakin on harrastettu. Tänään oli taas pojilla sarjapeli, jonka voittivat (6-4), vaikka 1/3 joukkueesta oli sairaana tai muissa aktiviteeteissa.

Juuei, en saa kaivettua villatakkia viimeisteltäväksi. Se ei vain onnistu. Sen sijaan on kiva aloittaa uusia neuletöitä. Eilen illalla tikuttelin 2 ekaa vihjettä Kevätpäiväntasaus-yllätyshuiviin. Otin siihen Vironvillaa haaleanroosan, luonnonvalkoisen ja vaalean beigen sävyissä. Saa nähdä, teenkö sitä itselleni vai annanko joskus lahjaksi. Aloitin 3,5 mm puikoilla ja jatkoin 4,0 mm puikoilla. Mallitilkku taisi jäädä jälleen neulomatta...

Koska tänään piti olla jäähallilla tuntia ennen pelin alkua, otin mukaani pyöröpuikot ja pari kerää tummanpunaista lankaa, ja loin odotellessani silmukat räpikkäisiin. Kunhan pääsen sormiosaan asti, joudun lunttaamaan jostakin sormikasohjeesta speksejä, mutta siihen asti homma etenee omasta päästä. Tarvitsen räpikkäitä nimenomaan jäähallilla, kun palelen toimitsija-aitiossa.

Olen jälleen lähettämässä swap-pakettia samaiselle kanadalaiselle Ravelry-ystävälleni, jonka kanssa vaihdoimme kirjoja. Tällä kertaa laitan hänelle menemään vyyhdin Vironvillaa, pari pientä Kainuunharmas-topsia kehrättäväksi ja Fazerin karkkeja. Täytyy ottaa kuva, ennen kuin lähetän sen.

Mukavaa viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Vironvillasta minäkin 4 mm puikoilla, eikä mitään mallitilkkua - ei sillä huivissa ole niin väliä, eikä jaksanut. Tosin tänään ei ole mitään voinut neuloa, kun piti katsoa luistelun loppunäytöstä ja kaksi kissa (Indykin!) nukkui sylissä ihailtavana :)

Matleena kirjoitti...

Sinulle tunnustusta blogissani!