maanantai 29. kesäkuuta 2009

Kuinka kuusikulmiosta saadaan seitsenkulmio?

Tapaan perjantaina hollantilaisneulojan, joka löysi minut Ravelrystä. Hän otti n. vuosi sitten yhteyttä kertoakseen, että on käynyt entisessä kotikaupungissamme ja muutaman viestin jälkeen kysäisi, tunnenko sieltä erään perheen. Sukunimi on harvinainen ja poikani luokalla oli sen niminen lapsi, joten saatoin sanoa tuntevani. Meillä oli siis yhteisiä tuttuja! Nyt tämä neuloja on tulossa vierailemaan em. perheen luona ja aion tavata hänet Kajaanissa lankakauppailun merkeissä, sillä olemme muutenkin menossa mummolaan järjellisen ajomatkan päähän, ja pääsenpä Markkinakadulle syömään thai-ruokaa. Havahduin vasta viime viikolla siihen, että voisin viedä jotain pientä itsetehtyä hänelle. Minulla on myös vyyhdit Teetee Elegantia värjäykseen ja lilaa Wetterhoffin Silviaa annettavaksi hänelle.



Malli: Neulatyyny
(Ohje on tanskaksi)

Lanka ja menekki: 7V Raita + jämäpätkiä yht. 33 g. Sitomiseen Isoveljeä.

Koukku: 3 mm

Koko: n. 7 cm laidasta toiseen

Kenelle: S:lle

Muuta: Koska olen kyvytön laskemaan kuuteen tarpeeksi ajoissa, ensimmäisestä kuusikulmiosta tulikin 7-kulmio. Toistin saman virheen toiseen kuusikulmioon, virkkasin ne yhteen ja täytin sekalaisilla langanpätkillä (Villasukkaa en silti käyttänyt siihen...). Virkkauskäsialani on melkoisen tiukka eivätkä ylimääräiset kiinteät silmukat haitanneet yhtään. Laput eivät kupruilleet. Syytän sooloilusta myös silmiäni: vaikka en tunnustakaan ikänäköä vielä osaksi elämääni, minun on vaikea laskea vieri viereen virkattuja kiinteitä silmukoita. Kiinteät silmukat eivät muutenkaan ole suosikkejani, enkä kovin paljon tätä suurempaa työtä alkaisi niistä tehdä. Ohjetta en paljon lueskellut, katsoin lähinnä mallia kuvista. Neulatyynyllä on 2 eri puolta, sininen ja punainen.


Tapasin Muoriskan eilen tivolissa. Kiitos kivasta parintuntisesta vielä tätäkin kautta!

Vaikka en ole täällä esitellytkään kaikkia lankaostoksiani, saattaisin vähän vilauttaa, mitä hankin Marjutin antamalla lahjakortilla. Mutta ensi kerralla sitten!


3 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Hih, miusta kyllä täyttyis kohtuullisen monta (neula)tyynyä...

Tuo malli on kyllä vinkeä, ihan pakko tehdä!

MariL kirjoitti...

Hienohan tuosta tuli, oli niitä kulmia sitten kuinka monta tahansa! :)

Tupuna kirjoitti...

Ihan kiva neulatyyny, oli miten oli. :)

Kajaani......kotiseutu kaupunki. :)