tiistai 20. tammikuuta 2009

Neljä pääasiaa

En osaa neuloa varastoon mahdollista myöhempää käyttöä varten. Pitäisi aina olla kohdehenkilö tiedossa. Koska olen pääasioissa mukana, sisältö on sen mukaista. Tappelin Turn a square-ohjeen (Ravelry-linkki) kanssa, ja vaikka ohje helppo onkin, ensimmäisen erän vei ohje ja purin puolivalmiin pipon takaisin langaksi. Mitenkä olisi, jos seuraavalla kerralla tarkistaisin tiheyden ajallaan? No, pienensin silmukkamääriä ja kas, kuopus sai pipon. Ja kun kuopus oli saanut omansa, tahtoi esikoinenkin omansa. Tässäpä veljesten päät.

Veljekset kuin ilvekset- isommassa pipossa erilainen kavennusmalli


Malli: Turn a square

Lanka ja menekki: Drops Big Fabel, valkokirjava 60 g ja punakirjava 74 g. Aloitussilmukat valkokirjavassa 80 s ja punakirjavassa 88 s. Ohjeen mukaiset lisäykset, +8 s resorin jälkeen.

Puikot: 4,0 mm ja 4,5 mm ML

Koko: lapsi/nuori

Kenelle: pojille

Muuta: Ranteet kipeinä tein valkokirjavan pipon kavennuksia, jotta homma ei leviäisi käsiin (eli että kavennuskohdat eivät irvistelisi), joten muutin punakirjavan kavennukset vähemmän kiristämistä vaativiksi ja neuloin 2 s jokaisen kavennusparin keskelle. Punakirjavan pipon neuloin 5,5 tuumaa korkeaksi (ts. puoli tuumaa korkeammaksi kuin ohjeessa) ennen kuin aloitin kavennukset, sillä valkokirjavan pipon syvyys riitti vain viisivuotiaan pään mittasuhteisiin.

Eikä tässä vielä kaikki!

Lankalaatikon ongelmatapaus, yksinäinen puhtaanvalkoinen Novita Teddy, näki ystävälläni virkatun valkoisen ja karvaisen pipon, ja siitä se ajatus sitten lähti... Pipoon kului aikaa noin kaksi tuntia. Noro-pipo on uudelleensyntyneet Noro-lapaseni, joista kyllä tykkäsin, mutta palelin niissä aina, sillä käteni ovat suuret ja lapasten koko ei ihan riittänyt suojaamaan rannetta kunnolla. Siispä lapaset purkuun ja suuren inspiraation vallassa pipo näki päivänvalon (katsokaa vaikka kuvaa-päivänvaloa!). Koska olen säästäväinen, virkkasin kukkasen käyttääkseni langan mahdollisimman tarkkaan. Noin 20 cm jäi jäljelle.


Noro-pipo:

Malli: oma, alhaalta ylös, 100 s aloituksessa. Kavennukset sädemallilla.

Lanka ja menekki: Musta Novita 7V resorissa ja Noro Kureyon, yhteensä 62 g

Puikot: 3,5 mm ja 4 mm ML

Koko: isopäinen nainen

Kenelle: minulle!

Muuta: Lapasten purkaminen oli hiukan työlästä, koska olin päätellyt ne melko perusteellisesti, mutta onnistuin lopulta löytämään langanpäät. Rakastan Noron värejä, mutta pipo on hiukan kutisevaa mallia. Piposta tuli myös hiukkasen liian pitkä ja hetken mietin pienentämistä ja loppulangasta resorin uudelleen neulomista Norolla, mutta äh, pidän tästä juuri tällaisena.


Valkoinen virkattu pipo:

Malli: Novita talvi 2006

Lanka ja menekki: Novita Teddy 88 g

Koukku: 7 mm bambu

Koko: naisen (niin, minulle pipo onkin hitusen liian pieni, mutta pääni on mieskokoa)

Kenelle: arvontapalkinnoksi

Muuta: Nopea kuin mikä!


Oikeassa elämässä on kiirettä piisannut ja juuri nyt puikoilla ei ole mitään. Suunnitelmia kyllä on aloittaa, mutta Sen Oikean Mallin ja Langan yhdistäminen vaativat harkintaa- tai sitten vain tykkään jahkailla. Päätän pääasiaraporttini tänään tähän.

2 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Hienoja pääasioita! Minulla on ollut mietinnässä, vieläkö tekisi neljännen pääasian (kolme alkukuusta tehty). Tuo Teddystä tehty on hyvä idea, kun minullakin taitaa olla yksinäinen Teddy-kerä. Hmm, mietitäänpä...

Anonyymi kirjoitti...

Tuon Turn a Squaren kanssa minäkin taistelin pari viikkoa sitten - ja luovutin. En vain löytänyt oikeaa puikko/lanka-yhdistelmää. Ei lyhentynyt to do-lista sillä kertaa, ehkä minä vielä joku päivä sen saan tehtyä :).