maanantai 31. tammikuuta 2011

Risteytys

Ystävä pyysi jo ennen joulua, että neuloisin valokuvaajalle työkäsineet. Niissä piti olla avoimet sormet ja lapasosa sormien päälle laitettavaksi, kun työt on tehty.

Läppä auki... (huom! Peukalolle on omansa!)

Malli: oma, 56 s

Lanka ja menekki: WM superwash 100% merino, väri Ebenholz, 75 g

Puikot: 2,25 mm ML 2-in-1

Kenelle: ystävän valokuvaajatyttärelle (linkki blogiin tulee ehkä myöhemmin)

Koko: naisen M/L

Muuta: Sormikkaat ovat lempiasioitani neuloa. Niissä on paljon tapahtumia, mistä ikävä kyllä seuraa, että niissä on myös paljon pääteltävää. Näihin neuloin peukaloon ja rystysen kohdalle nurjan raidan, josta poimin silmukat läppää varten. Kun läppä oli ajankohtainen, poimin em. silmukat raidasta ja loin saman verran uusia silmukoita. Alku oli aikamoista askartelua, varsinkin, kun haluan tehdä aina kaksi asiaa kerralla, mutta lopputuloksesta tuli ihan pidettävä. Ompelin napin ranteeseen, jonne läpät saa kiinni pidemmäksi aikaa. Eiköhän näistä joskus saa palautetta käytettävyyden kannalta.

... ja läppä kiinni

Jämälankasukistakin tykkään, näissä on kolme seiskaveikkakerää raitoina. Yksivärinen taivaansininen ja kaksi raitajämää.



Malli: oma, tavallinen 44 s? (en muista enää!)

Lanka ja menekki: Seitsemän veljestä, sinisiä 78 g

Puikot: 3,5 mm ML 2-in-1

Koko: noin 36

Kenelle: kuopukselle

Muuta: ML:lla neulominen on tylsää, jos molemmista sukista roikkuu 3 lankaa, mutta onneksi näitä ei tarvinnut neuloa kauan. Kuopukselle ei tahdo saada sellaisia sukkia, jotka pysyisivät jalassa, mutta jospa nämä jaksaisivat menossa mukana. Mutta näitä lisää! Villasukissa on talvella kivempaa.

---

Seuraavaksi: lisää sukkia, ellen taas innostu keskeneräisestä palapeitosta enemmän. Tai eihän sitä ikinä tiedä, mitä sitä keksii.

3 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Kivoja neuleita! :)

Maddaleena kirjoitti...

Ah ja ooh <3

Tuo risteytys on varsin onnistunut.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpas kivoja neuleita.