torstai 5. elokuuta 2010

Askelia

Iso lapsi tykkää nukkua villasukat jalassa. Edellisistä unisukista on tullut vähitellen entiset, joten piti tehdä uudet. Hanke alkoi jo toukokuussa, mutta hylättiin pariksi kuukaudeksi sen törmättyä ohjeen huolimattomaan lukemiseen ja siitä johtuneisiin virheisiin. Heinäkuussa sain kuitenkin sukat valmistumaan, täällähän helle ei ole piinannut koko kesänä.

Hiillos?

Malli: Jeweled steps Cat Bordhin kirjasta "New Pathways for Sock knitters book 1"

Lanka ja menekki: Wollmeise Twin, WD Thriller, 88 g

Puikot: 2,5 mm ML 2-in-1

Kenelle: esikoiselle

Koko: noin 40 (kuvassa sukat ovat omissa jaloissani, koska ne ovat aina tarvittaessa paikalla)

Muuta: Em. sukkakirjan ohjeet ovat vähän raskaita seurata, sillä matkan varrella joutuu mittailemaan, laskemaan ja ajattelemaan. Koska en jaksanut lähinnä ajatella, ensimmäisestä yrityksestä tuli reikäiset ja toisesta yrityksestä liian lyhytteräiset sukat. Kolmaskaan kerta ei mennyt ihan putkeen, mutta eiköhän näillä pysty nukkumaan vuoden eteenpäin?

Jalokiviset askelmat

Hellettäkin kokeiltiin. Tässä siihen liittyvä kuva Rakkaasta Rannasta.

Hiukset kuivui helteeseen

Seuraavaksi esitellään ehkäpä jälleen sormikkaita, mutta tällä kertaa ohjeen mukaan neulottuja, eikä aina näitä omapäisiä. Tai jotain muuta, eihän sitä ikinä tiedä.

2 kommenttia:

Maippi kirjoitti...

Kauniin väriset sukat!

Pirena kirjoitti...

Onpahan ihan pirtsakat sukat, syksyn väriset.