keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Vuoden vaihtuessa

Blogikaan ei päivity, ellen minä sitä tee. En ole ehtinyt enkä jaksanut. Lokakuun tilausneulonta-marathon otti sittenkin vähän voimille. Joulun alla posti toi "ne tavalliset joulukukat". Lähettäjällä oli ollut hauskaa asetelmaideansa kanssa, ja niin oli minullakin, kun pakettia availin eräänä illan myöhäisenä hetkenä. Lanka on Noron Cash Irohaa, ihanan pehmeää. Mukana oli myös pieni pyyhe ja kori. Kiitos!!! Näistä kukista minä pidän paljon enemmän kuin haisullaan päänsärkyä aiheuttavista hyasinteista.


Joulua vietettiin kotona ja kävin poikien kanssa Kainuussakin. Joulun jälkeinen pakkaspäivä sattui maanantaille, jonka juuri olimme Kajaanissa. Eipä tullut käytyä ostoksilla, vaan kyläilin ystäväni luona istuskellen leivinuunin kyljessä. Sain auttaa myös neulontaongelmassa- neuvoin, miten luodaan silmukoita neuloen.

Mummolareissusta oli kuitenkin se hyöty, että sain pääteltyä puoli tusinaa tiskirättiä ja yhdet sukat. Näitä kaikkia on tehty marraskuussa ja joulukuussa. Olen jälleen myös aloittanut sukat.


Malli: 6* Circle cloth

Lanka ja menekki: keltainen, vihreä (2 kerää), sininen, valkoinen ja beige Novita Luxus Cotton, yht. 259 g

Puikot: 3 mm bambusukkapuikot

Kenelle: ?

Muuta: Reunoista ei tullut kovin siistejä, mutta paransin tekniikkaani projektin edetessä. Paria ensimmäistä rättiä fiksasin virkkaamalla kiinteitä silmukoita reunojen ympäri, mutta se oikeastaan vain pahensi repsottamista. Lankaa jäi vielä yhteen rättiin, mutta kunto loppui kesken ennen kuin pääsin siihen käsiksi.



Malli: perussukat, oma pää (64 s): vahvistettu ranskalainen kantapää, nauhakavennus ja neuloen silmukoitu kärki

Lanka ja menekki: Wollmeise Sockenwolle 100% merino superwash, Zenzi ja Single Malt yht. 85 g

Puikot: 2,25 mm ML 2-in-1

Koko: napakka 39-40

Kenelle: minulle

Muuta: Mukavimmat sukkani, joskaan väri ei ole ihan mieleinen. Sain kuitenkin näkyviin haluamani ilmiön, automaattiraidat. Tämän jälkeen Silja-sukkalanka tuntuu muoviselta ja karkealta käsiin.

Ja mieluisin joululahjani, jonka isompi poikani teki käsityötunnilla koulussa. Kangas on syksyn lehtiä apuna käyttäen käsinvärjätty. Kassissa on myös vuori.


Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

3 kommenttia:

Pirena kirjoitti...

Mukavia nuo tiskirätit. Otin mallin talteen, vaikka tuo lontoonkieli ei oikein taitukaan.
Nätti kassi.
Samoin Hyvää Uutta Vuotta Sinulle!

Matleena kirjoitti...

Minäkin ihastuin noihin tiskirätteihin ja tallenna myös ohjeen, jospa noita joskus tikuttelisin. :) Ihania joulukukkia saitkin!

Onnekasta ja käsityörikasta vuotta 2010 sinulle!

Pihla kirjoitti...

Ihania neuleita ja niin ne tiskirätit erityisesti:) Ja ihanan paketin sait!