sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Kadonneeseen maailmaan

Kotona käydessäni tongin myös kirjahyllyäni, ja löysin pari jo unohtamaani kirja-aarretta. Punainen Värikuvakasvio on taattua tavaraa 50-luvulta. Piirretyt kuvat ovat selkeitä ja havainnollisia. Kotona, mutta ei minun hyllyssäni, on myös lintukirja piirrettyine kuvineen 60-luvulta. Jostain syystä piirretyt lintukirjatkin ovat lajintunnistukseen parempia kuin valokuvalliset lintukirjat. Syytän omaa valokuvin kuvitettua lintukirjaani erehdyttyäni tukkasotkan ja lapasotkan välillä.


Mutta tämä Matti Poutvaaran Suomi Finland-kirja on aivan mielettömän upea, varsinainen aarre! Julkaisuvuosi on 1953, kustantajana WSOY. Kuvien laadulla ei tämä kirja pääse enää ylpeilemään, mutta viis siitä. Kirja on täynnä mustavalkokuvia, joista voi katsoa kadonneeseen aikaan. Kaupunkikuva missä tahansa oli kuvien ottohetkellä kokonaan erilainen kuin nyt. Tekstit ovat paitsi suomeksi, myös ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Maisemissa korostuvat vesistöt koskineen. Minun synnyinkotikunnastani oli esiteltynä vain koski, jota ei enää ole.

Pari aukeamaa kirjasta, ylh. Rovaniemen kauppala
ja...


satunnaisotannalla Tampere.

Sain vastikään paljon äidin puolen suvun skannattuja vanhoja valokuvia tietokoneelle. Tässä on niistä yksi. Äitini mummu on soutamassa rantaan v. 1916. Kaikki muut kuvat olivat poseerattuja ja toistivat samaa kaavaa, mutta tämä oli virkistävällä tavalla toisenlainen. Tämän kuvan ottaja kylläkin keräsi kansanperinnettä.


Hyvää yötä!

Ei kommentteja: