maanantai 30. maaliskuuta 2009

Tärähtänyttä

Olen päässyt neulomaan Noro Kureyonista jotain suurempaa kuin pipoa. Tämä on kokeellista neulontaa ja tavoitteena on siisteys kaikin puolin.

Kuva on luonnonvaloisa ja tärähtänyt, värit todellisuudessa syvempiä kuin kuvassa

Malli: ?

Suunnittelija: ?

Lanka ja menekki: Noro Kureyon 201, n. 500 g (neulottuna lähes 200 g)

Puikot: Knit Picks metalliset vaihtopääpyöröt 4,0 mm & 80 cm kaapeli

Kenelle: teinille (160 cm)

Tiheys: 17 s * 28 krs (10 cm * 10 cm)

Muuta: Mallitilkku valehteli korvat heiluen ja jouduin aloittamaan työn kerran alusta saavuttaakseni ohjeessa halutun tiheyden. Kureyonia on kiva neuloa, mutta se ei jousta yhtään. Nurjaamiseen piti keksiä uusia temppuja, jotta tiheys pysyisi halutunlaisena- kiedon lankaa vasemman käden sormien lomitse ja lopulta pikkurillin ympäri. Jokaisessa aloittamassani kerässä on ollut tähän saakka yksi solmu, mutta värit ovat jatkuneet solmukohdassa suunnilleen järkevästi.

Muuta en ole tehnytkään (paitsi myynyt kahvia ja makkaraa jäähallilla, tehnyt kotitöitä ja murehtinut kaikenlaista). Kevätpäiväntasaushuivi odottaa edelleen pingottajaansa. No, ensi viikosta lähtien on enemmän aikaa tehdä juttuja ja suunnitella tulevaisuutta.

Huivinneulojat huom! Tällaiseen voi ilmoittautua.

Ei kommentteja: