sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Sehän neulookin!

Otin lopultakin itseäni niskasta kiinni, Cat Bordhin New Pathways for Sock Knitters- kirjan, 2,5 mm pyöröpuikot ja Helsingistä ostamani Colinette Jitterbugia (väri Fire). Sukat ovat vielä kesken, mutta valmistuvat varmasti ennen villatakkiani. Mikä siinä muka on niin vaikeaa? Taidan pelätä sen valmistumista?

Näistä Helsingin-tuliaisista on neulottu kohta puolet.
Riverbed-sukkien lanka alarivissä toinen vasemmalta.

Sukat kuitenkin ovat hyvällä mallilla; käytin kirjan Riverbed-arkkitehtuuria, tavallista varvasosaa ja vahvistettua kantaa. En ole ihan tyytyväinen magicloopin ja kirjan ohjeiden yhteensopivuuteen, mutta siitä lisää, kunhan sukat ovat valmiit. Saapa nähdä, päästääkö Jitterbug väriä. Sukat ovat minulle unien katsomista varten.

Huovutetut ihanat punamustat lapaseni kaipaavat jo uutta oikeaa peukaloa- se alkaa olla puhki. Alle kahdessa kuukaudessa. Olen kylläkin käyttänyt lapasiani joka paikassa ja kantanut jääkiekkokamoja (tarranauhoja siellä täällä...) ja kauppakasseja jne.

Olin viime keskiviikkona vähällä ajaa ulos tieltä. Osuin uriin ja auto lähti heittelehtimään. Ja pojat olivat vielä kyydissä! Onneksi ei ollut vastaantulijoita, nopeutta ei ollut paljon ja pysyin kaikeksi onneksi ja loppujen lopuksi tielläkin. Talvella on liukasta!


Ei kommentteja: